TALOUDELLINEN KESTÄVYYS
Taloudellinen kestävyys tarkoittaa sitä, että kehitys on taloudellisesti kestävällä pohjalla. Laajemmassa mittakaavassa esimerkiksi teknologiaa kehittämällä voidaan tuottaa enemmän vähemmillä luonnonvaroilla. Tuotteiden ollessa taloudellisesti kestäviä, ne tuotetaan käyttämällä materiaaleja ja energiaa tehokkaasti. Myös kierrätys kuuluu taloudelliseen kestävyyteen. Kuluttajan tulisi korjata vanhaa, eikä aina ostaa uutta. Käsityön tekijän tulisi myös ottaa huomioon oman suunnittelunsa ja tuottamisensa ympäristövaikutukset.
Tämän vuoksi olen pyrkinyt käyttämään juhlavaatteessani
hyvälaatuisia materiaaleja niitä turhaan tuhlailematta. Tällä kertaa en ole
käyttänyt kierrätysmateriaaleja, mutta hyvälaatuisen kankaan valitseminen on
pitkäikäinen ja sen vuoksi ekologinen. Olen myös suunnitellut juhlamekon, joka
on klassinen ja ajaton olematta
sidottu muotiin. Toisaalta jos pitkä mekko alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää minua voin tuunata siitä esimerkiksi lyhyen mekon.
Silkkivaate voidaan tuulettaa käytön jälkeen, koska materiaali puhdistaa itse itseään reagoimalla hapen kanssa. Tällöin puhdistukseen ei myöskään kulu paljon energiaa. Mikäli mekkoon tulee suurempia tahroja, joudun viemään sen pesulaan puhdistettavaksi. Raakasilkin tuoteselosteessa sanotaan, että vesipesu ei ole sallittu. Halusin testata raakasilkkiä ja pesin näytteen pesukoneessa silkille tarkoitetulla ohjelmalla. Näyte kutistui hieman ja menetti silkille ominaisen kiiltonsa. Juhlamekko tulee siis puhdistaa tarkoituksenmukaisin keinoin, jotta se säilyy hyvänä vuosia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti