Olen valmistanut itselleni juhlamekon raakasilkistä. Tarkastellaanpa mekkoa kestävän käsityön kannalta. Mitä kestävä käsityö tässä tapauksessa on? Mietitäänpä asiaa yhdessä.

 

 

Tässä vaiheessa on myös hyvä tutustua tuotteen elinkaari-käsitteeseen. Ollaksemme vastuullisia kuluttajia, meidän tulisi kiinnittää huomiota kaikkiin silkistä tehdyn tuotteen vaiheisiin ”kehdosta hautaan”. Tämä tarkoittaa vastaamista muun muassa seuraaviin kysymyksiin:” Kuormittaako silkin viljely luontoa? Millaiset työolot silkkikankaan parissa työskentelevillä työntekijöillä on? Millaiseen tarkoitukseeni juhlamekkoni on suunniteltu? - Kestääkö se aikaa, vai seuraako se hetkellistä muotia? Entä kuinka pitkän matkan silkkikankaani on matkustanut valmistusmaastaan Suomeen? Entä mitä mekolle tapahtuu sen jälkeen, kun minä en enää käytä sitä?

KEKE eli kestävä kehitys voidaan jakaa kolmeen pääelementtiin:

1)      ekologiseen

2)      taloudelliseen

3)      sosiaaliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen

EKOLOGINEN KESTÄVYYS

Ekologinen kestävyys tarkoittaa sitä, että valmistusprosessin eri vaiheissa otetaan huomioon luonnon varojen säilyminen ja riittävyys. Olen valmistanut mekkoni silkistä, joka on luonnonmateriaalia. Tämä on hyvä asia, mutta kuinka kuormittavaa silkin viljely on luonnolle? Silkkiä tuottavat toukat syövät ainoastaan mulperipuun lehtiä, joita ne syövät valtavia määriä. Tätä varten joudutaan istuttamaan paljon mulperipuita. Mulperipuita voidaan kuitenkin istuttaa jo hakatuille aarniometsäalueille, jolloin istutus ehkäisee eroosiota. Tällä on myönteinen vaikutus ympäristölle. Mulperipuutuotanto ei myöskään kilpaile viljatuotannon kanssa, koska puita voidaan istuttaa karummalle maaperälle. Mulperipuut vaativat kuitenkin kasvaakseen jonkin verran ravinteita ja vettä. Kasvatusta tulisikin suosia ainoastaan ilmastossa, joka on mulperipuille suotuisa. Suotuisan ilmaston maita ovat muun muassa Kiina ja Intia. Raakasilkkini on valmistettu Intiassa, joten tältä osin juhlamekkoni on ekologisesti kestävä.

Silkkiä tuottavista toukista ei myöskään jää mitään jäljelle. Sekä toukka että silkkisäie ovat puhdasta proteiinia. Toukista valmistetaan Kiinassa herkkuja ja muualla niitä käytetään rehuksi. Parhaat toukat kuitenkin saavat kehittyä täysi-ikäisiksi perhosiksi, jotta silkinviljely voisi jatkua perhosten munien kautta.

Kuitutuotannon jälkeen silkkikankaan valmistusprosessi käy läpi kolme tekstiilien valmistuksen päävaihetta: kehruu, neulonta ja kudonta. Eniten ympäristöä kuitenkin kuormittavat tekstiiliteollisuuden märkäprosessit, joihin kuuluvat esikäsittely, värjäys ja painanta sekä viimeistyskäsittelyt. Koska silkkikankaani on raakasilkkiä, sitä ei ole käsitelty niin pitkälle kuin hienompia silkkilaatuja. Kangas on kuitenkin värjätty, joten väriliuoksien jäämistä saattaa olla ympäristölle haittaa.

 

Kankaan valmistusprosessin lisäksi meidän tulee ottaa huomioon, että silkkikangasta kuljetetaan elinkaaren aikana paikasta toiseen. Tämänkin raakasilkkikankaan matka Intiasta Suomeen on pitkä. Tämän matkan aikana raakasilkkiä ehditään moneen kertaan pakkaamaan, varastoimaan, kuljettamaan ja mainostamaan kuluttajille. Kaikista edellä mainituista vaiheista syntyy jätteitä, jotka siirtyvät luontoon. Tämän vuoksi ulkomailta tuotetun raaka-aineen ympäristövaikutuksia on vaikea arvioida.

 

Entä mitä tapahtuu silkkimekolleni sen jälkeen, kun minä en halua sitä enää käyttää? Voin joko antaa mekon eteenpäin jollekin toiselle tai  käyttää raakasilkin esimerkiksi tilkkutöihin tai matonkuteiksi. Luonnonkuiduista valmistettu tekstiilijäte voidaan puhdistuksen jälkeen repiä ja kehrätä uudelleen joko sellaisenaan tai sekoitettuna muihin kuituihin. Tekstiilien hylkääminen kaatopaikalle ei sen sijaa ole ekologisen kestävyyden mukaan tarkoituksenmukaista.